Kohti inklusiivisuutta
Heteronormatiivisuus läpileikkaa yhteiskuntamme ja kulttuurimme perinpohjaisesti. Pintatasolla olemme ”hyväksyviä” ja ”suvaitsevaisia”, kannatamme Pridea ja yhdenvertaisuutta, mutta puheen kääntyessä perheeseen ja vanhemmuuteen tai raskauteen ja synnytykseen, hyökkää binäärinen ajattelu herkästi takavasemmalta. Moni näkee silmissään naisen ja miehen, joille syntyy vauva. Vauva sukupuolitetaan usein jo odotusaikana sen perusteella, mitä ultraäänitutkimuksissa vauvan genitaalien perusteella voidaan päätellä. Viimeistään synnytyksessä sukupuoli julistetaan ääneen ja saatetaanpa se merkitä myös sairaalan aulan taululle, joka kuvaa päivän aikana syntyneiden lasten määrää esim. tyttö- ja poikasarakkeilla.
Toki suurin osa vanhemmista ja myös syntyvistä vauvoista on heteroita ja cissukupuolisia. Mutta osaammeko ottaa mukaan myös ne odottajat, vanhemmat ja perheet, jotka eivät edusta normia? Miten vastaanottavainen systeemimme on sateenkaari-ihmisille?
”Olla vain yhdeksänkymmentäprosenttisesti hyväksytty on yhtä kuin olla ei-hyväksytty, eikä se ole muuta kuin julmempi muoto ulkopuolelle sulkemisesta”, kirjoittaa Kaj Korkea-aho kirjassaan Äitiä etsimässä (Otava 2024). Kirja on hieno kuvaus siitä, miten hän ja puolisonsa eli homopari etsi kumppanuusvanhempaa ja synnyttäjää, jotta heistä voisi tulla yhdessä vanhempia ja perhe.
Vanhemmaksi haluamisen, tulemisen, kasvamisen ja pääsemisen prosessit ovat kiehtovia. Niissä on jotain syvästi yleisinhimillistä ja intiimiä. Vanhemmuus on latautunutta – tavallaan maailman yksinkertaisinta eikä sitten kuitenkaan. Tämä on nähtävissä joka kerta, kun julkiseen keskusteluun nousee esimerkiksi kysymys siitä kenellä oikeus hedelmöityshoitoihin ja KELAn tukeen. Yhdenvertaisuus on tavoite, mutta normit ja repsentaatiot istuvat tiukassa. Vaikka odottajien, synnyttäjien ja perheiden monimuotoisuus on todellista, ei se juuri näy julkisuudessa, mediassa tai näihin aiheisiin liittyvässä kuvastossa – Pride-kuukautta ehkä lukuunottamatta. Esimerkiksi Google-kuvahaku hakusanalla ”perhe” tuottaa ensisijaisesti kuvia, joissa näkyy nainen, mies ja lapsi(a) sekä kenties isovanhempi(a).
Sukupuolittunut raskaus
Raskaus on hyvin sukupuolittunutta. Mielikuvamme raskaana olevasta ihmisestä ovat feminiinisiä ja usein sitä tuetaan sanoin. Puhutaan raskaana olevasta naisesta ja odottavasta äidistä, joka käy äitiysneuvolassa ja ostaa Mama-merkkisiä odotusvaatteita ja vitamiineja. Raskauskuvasto on geneeristä: näemme pääasiassa valkoisia, hoikkia, klassisen naisellisia naisoletettuja. Hyvin harvoin kuvissa esille pääsevät odottajat, joiden sukupuolen ilmaisu ei ole itsestäänselvää, lihavat odottajat tai Suomessa muut kuin valkoiset ihmiset. Naisena olemisen tapoja on kuitenkin monia ja väitän, että myös moni cisnainen kokee raskaana olevalle varatun paikan ja kuvan itselleen ahtaaksi. Sateenkaari-ihminen joutuu etsimään tilaa omalle raskauskokemukselleen vielä paljon cisnaista enemmän.
Feminismi on haastanut naiseuteen liittyvää narratiivia ja esimerkiksi sitä, että naisen päämäärä olisi tulla äidiksi tai että raskaus ja synnytys olisivat jonkinlaisia naiseuden täyttymyksiä. Raskaus- ja synnytyskulttuurissa on pitkään haluttu murtaa raskauden ja synnyttämisen vallannutta medikalisaatiota. Tässä yhteydessä raskaudesta ja synnyttämisestä saatetaan puhua esim. luonnollisena, voimaannuttavana naiseutena, naiserityisenä ja vain naisille ominaisena tai synnyttäjästä jumalattarena tai kuningattarena. Naiseus nähdään siis reittinä oman voiman löytämiseen odotusaikana ja synnytyksessä, mitä se monille voi ollakin eikä siinä ole mitään väärää. Naiseus ei kuitenkaan ole kaikille odottajille reitti raskauden ja synnytyksen haltuunottoon, sillä kaikki odottajat ja synnyttäjät eivät ole naisia. Inklusiivinen feminismi tunnustaa odottajien, synnyttäjien ja perheiden moninaisuuden.
Työssäni raskaanolevien parissa minulta on toistuvasti kysytty voiko raskausjooga- tai postpartumtunneilleni tai synnytysvalmennukseeni tulla, jos ei koe itseään naiseksi tai äidiksi. Kysyjät ovat kuvanneet itseään muunsukupuolisiksi, ei-binääreiksi tai queereiksi. Sukupuolinormin ulkopuolelle asettuva odottaja voi joutua tulemaan kaapista lukuisia kertoja raskausaikana mitä erilaisimmissa tilanteissa. Monet ns. normaalit tilanteet ja paikat kuten kohtaamiset terveydenhuollossa, vaateostoksilla tai raskausjoogassa ovat potentiaalisia turvattomia tiloja, joissa sateenkaariodottaja saattaa tulla ohitetuksi, loukatuksi tai syrjityksi. Aina tämä ei tapahdu tieten tahtoen vaan vahingossa ja voi johtua tietämättömyydestä. Turhan usein asia kuitenkin lepää sateenkaariodottajan hartioilla sen sijaan, että hänet kohtaavat kanssaihmiset ja ammattilaiset huomaisivat puhua ilman olettamuksia sukupuolesta.
On raskasta olla se henkilö, joka ottaa oletukset puheeksi ja joutuu harkitsemaan yhä uudestaan jaksaako juuri tänään huomauttaa asiasta tai onko se edes turvallista. Samalla raskaus on hyvin herkkä tila – sukupuolen kokemuksesta riippumatta. Nelli Ruotsalainen, väitöskirjatutkija, sukupuolen moninaisuuden asiantuntija ja queer, kuvaa omia raskausajan kokemuksiaan Doulapodin haastattelussa elävästi (jakso 34, 2023). Ruotsalaisen mukaan ei-binäärinen odottaja ja synnyttäjä toivoo, että esimerkiksi neuvolaterveydenhoitaja ja synnytyskätilö osaavat pitää tilaa odottajan ja synnyttäjän sukupuolelle arvostavasti ja kauniisti. Veikkaan, että moni sateenkaariodottaja ja -synnyttäjä pelkää tulevansa väärin sukupuolitetuksi kesken jonkin herkän tilanteen ennen synnytystä, sen aikana tai sen jälkeen. Heteronormista käsin katsottuna asia voi kuulostaa vähäiseltä, mutta toistuvaa vähemmistöstressiä kokevalle ihmisille asia on herkällä hetkellä iso.
Sukupuoliolettamukset kuuluvat herkästi myös raskaanaoleville suunnatuissa materiaaleissa ja kirjallisuudessa, vaikka suomen kielessä on hyviä sukupuolettomia ilmaisuja kuten odottaja, synnyttäjä ja vanhempi. Äitiä pidetään neutraalina ilmaisuna, mutta esimerkiksi muunsukupuoliset ja ei-binäärit vanhemmat eivät aina samaistu äitiyteen tai isyyteen. Tästä ovat puhuneet esim. transisä Nooa Sammalkäpy (Doulapodin jakso 47, 2024) sekä Veera Mertsola ja Saana-Maria Kailasto Huomisen huoltajat -podcastissa. Kun haluaa tuulettaa heteronormatiivisia rakenteita ja oletuksia raskauden, synnytyksen ja vanhemmuuden kentällä, tarvitaan tietoista työskentelyä. Sanoilla luomme todellisuutta. Äidittelystä ja isittelystä luopuminen onkin yksi askel kohti nykyistä inklusiivisempaa ja moninaisempaa yhteiskuntaa sekä raskaus- ja synnytyskulttuuria. Sateenkaari-ihmisten perheet ja lähisuhteet ovat yhä enemmän läsnä yhteiskunnassamme kautta linjan. Onkin erikoista, että vanhemmuudesta puhutaan usein yhä sukupuolitetuilla ilmaisuilla vaikka perheitä on huomattavasti moninaisempia eikä inklusiivinen kielenkäyttö ei ole pois kenenkään omasta äiti- tai isäidentiteetistä. Vanhemmuudesta puhuminen on lähtökohtaisesti sisällyttävää ja ottaa huomioon kaikenlaiset perheet.
Ulos heteronormista
Synnytyskulttuuria, yhteiskuntaa ja heternormia pohtiessani loin kaavion, jonka avulla voi tarkastella synnyttäjien ja perheiden moninaisuutta ja yhteiskunnassamme tapahtuvaa normittamista.
Synnyttäjien ja perheiden moninaisuus, copyright Hanna-Mari Kuikka 2024
Kaavion keskiössä on cis-heteropari, joka on lähtökohtainen olettamus odottavasta perheestä, ja johon kaikki muut tavalla tai toisella suhteutuvat. Ympyrän poikki kulkee yhteiskuntaa ja normittamista kuvaava viiva. Viivan yläpuolelle asettuvat perhemuodot ja sen alapuolelle yksilön sukupuoli- tai seksuaali-identiteetit. Ympyrän kehille asettuvat erilaiset identiteetit ja perhemuodot ja mitä kauemmas keskiöstä sijoittuu, sitä vähemmän nähty yhteiskunnassa sekä raskauden, synnytyksen ja perheiden kontekstissa on.
Lähinnä normia ovat naisparit ja itselliset odottajat, erityisesti jos he ovat cisnaisia. Itsellisiä odottajia ja synnyttäjiä sekä naispareja pidetään jo jossain määrin valtavirtana, jotka näkyvät ja kuuluvat mediassa, somessa, kirjallisuudessa ja kuvastossa. Heidät osataan yleensä huomioida neuvolassa ja kohdata synnytyssairaaloissa.
Seuraavalla kehällä ovat ei-binääriset vanhemmat sekä perheet, joita koskee kumppanuusvanhemmuus tai polyamoria. Väitän, että kumppanuusvanhemmuus vastaanotetaan neuvolassa ja synnytyssairaalassa nykyisin jo aiempaa helpommin ja tietoisuus siitä on lisääntynyt paljon. Kumppanuusvanhemmuus voi olla reitti vanhemmuuteen myös miespareille, jotka sijoittuvat raskauden ja synnytyksen maailmassa ulkokehälle. Polyamorinen perhe on kumppanuusvanhemmuutta haastavampi kombo, koska ulkopuolinen herkästi seksualisoi kohtaamiensa ihmisten väliset suhteet.
Muunsukupuolinen tai ei-binääri vanhempi, odottaja tai synnyttäjä haastaa raskauteen liitettyä vahvaa naisolettamusta. Hän voi kuitenkin olla heterosuhteen kaltaisessa parisuhteessa eli suhteessa, joka ulkopuolisten silmissä näyttää heterosuhteelta. Tämä voi entisestään lisätä vääriä olettamuksia odottajan ja synnyttäjän sukupuolesta.
Väitän, että eniten yhteiskunnan, raskauden ja synnyttämisen normeja haastavat transihmiset, jotka sijoittuvat uloimmalle kehälle. Transihmiset törmäävät ajatukseen, että vain cis-sukupuoliset ihmiset voivat saada lapsia. Kuitenkin myös transihmisillä on perheellistymistoiveita mutta meillä on olemattoman vähän transihmisen raskauteen ja synnytykseen liittyvät representaatioita. Merkittävä kotimainen avaus onkin dokumenttisarja Yksin isäksi, joka kertoo koskettavasti ja kauniisti transmies Nooa Sammakävyn lapsihaaveesta, hedelmöityshoidoista ja itsellisestä vanhemmuudesta (Yle Areena 2024). Transihmiset kohtaavat paljon vihaa – myös niin kutsutussa synnytyssomessa.
Normien purkaminen edellyttää niiden tiedostamista sekä epäkohtien ja epätasa-arvon havaitsemista. Oheinen kaavio tuskin on täydellinen, mutta se havainnollistaa niitä olettamuksia ja normeja, jotka jäävät helposti huomaamatta jos ei itse kuulu vähemmistöön. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt kohtaavat yhä vihaa ja vastustusta niin yhteiskunnassa kuin raskauden, synnyttämisen ja perheellistymisen kentillä. Vanhentuneita rakenteita voidaan kuitenkin purkaa ja luoda uusia, inklusiivisia käytänteitä ja ilmaisuja. Erityisesti toivon tietoista työskentelyä sekä omien asenteiden ja käytetyn kielen kriittistä tarkastelua odottajien, synnyttäjien ja perheiden parissa työskenteleviltä ammattilaisilta ja lainsäätäjiltä. Samalla yhdenvertaisuuden edistäminen ja vihapuheen kitkeminen koskee ihan kaikkia ihmisiä. Jokaisella meistä on mahdollisuus ja mielestäni oikeastaan velvollisuus olla ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden puolella. Normittaminen kahlitsee turhaan ja sorto, viha ja ohittaminen rikkovat ihmisiä. Moninaisuus ja inklusiivisuus tuovat vapautta, tasa-arvoa ja yhtäläisiä oikeuksia ihan meille kaikille.
Hyvää Pridea 2025!
Kirjoitus pohjaa esseeseen, jonka kirjoitin osana yhteisöpedagogian opintojani syksyllä 2024. Lämmin kiitos Nelli Ruotsalaiselle ja Anna-Riitta Kässille keskusteluista kaavioon liittyen!
Kuuntele tekstissä mainitut podcastit, katso Yksin isäksi Yle Areenasta tai lue lisää aiheesta esim:
Junkkaala, H. (2022) Kirje lastemme isälle. Teoksessa I. Pimenoff (Toim.), Kasvukausia – kirjoituksia äitiydestä (ss. 287–309). WSOY.
Korkea-aho, K. (2024). Äitiä etsimässä. Otava.
Lahti, A., Aarnio, K., Moring, A. & Kerppola, J. (Toim.) (2020) Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla. Gaudeamus.
PS. Doulaan monenlaisia perheitä ja jooga- ja synnytysvalmennustunneilleni ovat totta kai lämpimästi tervetulleita kaikenlaiset odottajat.